|

Tallitarinoita

Tallitarinoita

Muutama päivä sitten alettiin tallilla peräänkuuluttaa kynäilijää tallin kuulumisia koskevia jutunpätkiä varten. Tallitarinoiden nimellä kulkevia jutusteluita tultaisiin ”julkaisemaan” tallimme kotisivuilla. Idea nousi tallin uudelleenrakennusvaiheessa olevien kotisivujen sisältöä suunnitellessamme, ja jollain merkillisellä tavalla onnistuin lupautumaan tarinoita nikkaroimaan.

Olen eurajokelainen, hevosista innostunut lukiolaisneiti. Tutustuin Liisaan sekä Vesaan syksyllä 2004 alkaessani hoitaa Liisan hevosia. Hevosenhoitajan roolissa olen saanut hienon mahdollisuuden seurata, ja mikä vieläkin parempaa, osallistua tallin arkeen niistä pienistä ja arkisimmista asioista aina suurempiin tapahtumiin.

Arki itsessään pitää jo sisällään mitä laajimman kirjon erilaisia asioita. Päivittäin tallimme kentällä sekä lähi- ja välillä hiukan kauemmissakin maastoissa ahertaa useita ratsukoita, viikoittain tallillamme vierailee valmentajia antamassa oppejaan väellemme. Tammojen sekä varsojen käsittely tuo oman leimansa toimintaan – on hienoa nähdä kantavana olevan tamman vatsan kasvavan ja arvuutella pian syntyvän varsan sukupuolta tai iloita ajo-opetuksessa hienosti toimineen varsan puolesta. Myös ne arjen hiljaisemmat projektit pitävät omalla tavallaan tahtia yllä – turhia tekemättömyyden hetkiä ei tallilla notkuessa tavallisesti ole tulemaan päässyt, mitä en pahana asiana koe.

Hienosti alkunsa saanut täysihoitotoiminta on tuonut keskuuteemme sekä uusia hevosia että ihmisiä. Uusikin jengi on löytänyt loistavalla tavalla tiensä kanssamme kaffepöydän ääreen iltaa (tai aamua tai päivää) istumaan, ja erityisesti valmennusten jälkeinen hengähdyshetki on porukalla koettu rattoisaksi tavaksi vaihdella kuulumisia. Yhteisiä maastolenkkejä olemme jo ehtineet sopia ja viritellä puolin jos toisinkin, ja jos jonkinlaisia villejä suunnitelmia onkin jo kajauteltu ilmoille.

Tuleva kevät ja kesä tulevat tuomaan todennäköisesti yhtä jos toistakin tullessaan. Tallin uusi puoli karsinoineen sekä loimienkuivatushuoneineen valmistuu piakkoin tuoden mukanaan useita uusia, vapaita täysihoitopaikkoja. Tallin tammoista kaksi on tällä hetkellä kantavana: huhtikuussa odotamme syntyväksi Jalotarun sekä esteori Pellervon yhteistä tuotosta, kun taas elokuulle tilauksessa on Wimla –tamman sekä juoksijaherra Totemi Rokin jälkeläinen. Tarun vatsa alkaa olla jo kunnioitettavaa kokoluokkaa, ja sen mukanaan tuoma kömpelyyskin on pihatossa liikkuvaa tammaa seuratessa huomattu. Viima puolestaan ei huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa olevasta tiineydestään johtuen vielä päällepäin odotustaan näytä.

Tällä hetkellä varsattomillakin tammoilla on omat roolinsa tallielämässä. Kelmiia toimii lähes päivittäin maastoratsuna juuri Ratsutilalle muuttaneen Wimla -tamman puolestaan parannellessa edellisessä kodissaan vastikään loukkaamaa jalkaansa. Ensi näkemällä rajunnäköinen haava on parantunut hienosti, eikä lopulta pelkkää pintaa raapinut palkeenkieli tule vaikuttamaan sen ratsastuskäyttöön. Ratsastusta Viimalla onkin alettu jo ensimmäisten, jalan takia levossa vietettyjen viikkojen jälkeen kokeilla. Väittäisin, etten ole ainoa kentän laidalla uteliaana tihrustanut henkilö, jota valtaisasti kiinnosti nähdä tämän suuren tamman ensiesiintyminen ratsastajan kanssa tallillamme – olkoonkin että hillitysti käynnissä, uteliaisuus on aina uteliaisuutta. Yhtälailla voin väittää, etten taatusti ole ainoa, jota tamman svengaava kulku on ihastuttanut.

Jenni –varsa on löytänyt itseään kärryjen edestä kerran jos toisenkin; kuluneena viikonloppuna löysin jo itsenikin kärryjen pelkääjänpaikalta varsan kävellessä tyytyväisenä läheisiä pikkuteitä pitkin. En myönnä yhtään jännittäneeni kuullessani lumiauran lähestyvän takaamme, puristin korkeintaan lämpimikseni kärryn laitaa toisella kädelläni. Jenni itse ei fiksuna lapsena ollut moksiskaan rämisevästä, kumisevasta ajopelistä – lopulta aura kaarsikin toiseen suuntaan, jolloin emme suoraan kontaktiin joutuneet. Takana kärryillä päivää paistattelevat painavat akat puolestaan saivat varsalta hassun silmäyksen eräässä ylämäessä - Jenni tuntui luovan hyvin paheksuvan silmäyksen meihin matkustajiin sen itsensä vetäessä kärryjä. Älkää te siellä hymistelkö, tulkaa itse hommiin!

Hienosti sujunut ajolenkki innosti itseänikin opettelemaan vihdoin ajohommiin. Useasti olen ollut mukana ja periaatteessa hallitsen homman, vaan en vannoutuneena ratsuihmisenä ole koskaan tullut ottaneeksi hommaa oikein kunnolla projektiksi jotta saisin joskus sitä oikeaa varmuutta mukaan. Kelmiia tulee luonnollisesti suosikkinani olemaan koekaniinin roolissa allekirjoittaneen hypätessä kärryihin, ja mikäpä Kelmulla ollessa, kun se kunnon monitoimisuomenhevosena omaa konkarin kannukset lajissa kuin lajissa rekihommista koulukiemuroihin. Parempaa oppimestaria tähän lajiin tuskin siis löydettävissä on – lähimmillä metsäteillä liikkujat, pitäkää varanne, täältä me tullaan!

Heini Koskinen